sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Lomasuunnitelmia...




 Juhannus oli ja meni, itse vietin juhannuksen poikkeuksellisesti kaupungissa ystävien kanssa, perinteisesti olen ollut perheeni kanssa mökillä aina joka juhannuksena, mutta tänä vuonna päätin jäädä kaupunkiin koska sääkin oli niin surkea, niin ei mökillä olisi ollut niin mukavaa grillata räntä sateessa. Kohta melkein puolet kesälomasta on ohi, kääk miten aika meneekin näin nopeasti. Mutta loppu kesään tulikin minulle aika suuria muutoksia, sillä olen lähdössä heinäkuun 13. päivä Istanbuliin kuukaudeksi, eli koko loppu kesäksi, ensin vedin itkupotkuraivarit, koska en voisi viettää aikaa ystävien kanssa, tai välttämättä päästä ollenkaan kuntosalille, ja nämä molemmat asiat ovat mulle niin tärkeitä, että niistä en halua luopua.
Mutta nyt kun olen miettinyt asiaa, ja tutkaillut netistä mitä kaikkea mahtavaa Istanbulissa on, niin olen tosi innoissani että saan mahdollisuuden päästä ulkomaille näin pitkäksi aikaa, ja jatkossa en usko että pääsen matkustelemaan, sillä täytän ensi vuonna 18, ja silloin en usko että minulla tulee olemaan varaa matkustaa, joten nyt täytyy vielä tarttua tilaisuuteen ja ottaa kaikki irti viimeisimmistä lapsuuden eduista!


Turkissa tulemme majoittumaan yllä olevaan loma-asuntoon, oon kyllä niin innoissani, en malta odottaa! Mukavaa päästä majoittumaan vuokrattuun asuntoon, hotellit ovat yleensä niin ankeita ja ahtaita, nyt saamme kaikki lapset omat huoneetkin, ja talossa on myös langaton nettiyhteys, niin pystyn päivittämään myös blogiani! Ja asunnon vieressä on kuulemma suuri Fitness center, johon pääsen kuntoilemaan, ja myös ihanaa päästä rannalle juoksemaan!


Istanbulissa on myös hyvät puitteet shoppailulle, sillä siellä on paljon suuria ostoskeskuksia, ja basaareita joissa paikalliset myyvät kaikkea mahdollista hedelmistä vaatteisiin. Ja tietääkseni Turkissa on myös halpaa, taitaa tämä tyttö lähteä sinne tyhjän laukun kanssa ja tulla takaisin täynnä olevan kanssa, hehe! (Kuvissa on yksi Turkin suosituin ostoskeskus sekä jokin basaari)


Istanbul ei ole vain kaupunkimatkailijoille, vaan se on tunnettu myös monista rannoistaan jotka ympäröivät kaupunkia, rannoilla on mahdollisuus vesi- ja rantaurheiluun ja rannoilla järjestetään myös konsertteja, tosin en olisi siitä niin varma että kiinnostaako minua turkkilaiset konsertit, mutta anyway! Kyllä nyt ranta kelpaisi, lämpö ja aurinko on se asia mitä eniten kaipaan, kun tämä Suomen kesä on näin surkea sateinen ja kylmä, onneksi Turkissa on tosi kuuma, niin saa väriäkin pintaan talven varalle! (kuvissa on solar beach ja golden beach club)


Istanbul on myös tunnettu kulttuurinähtävyyksistä ja museoista, joita löytyy lähes joka kadun kulmasta. Kaupungissa on siis myös paljon nähtävää, odotan niin innolla että pääsen itse näkemään ja kuvaamaan kaikkea upeaa!

Tässä muutamia asioita mitä aion nähdä ja kokea tänä kesänä, toivottavasti matkasta tulee upea ja ikimuistoinen. Ennen kaikkea aion nauttia, rentoutua, ja olla stressaamatta mistään!
Onko teistä lukijoistani joku joskus käynyt Istanbulissa, mitä olette mieltä, taikka olisiko jotain vinkkejä missä kannattaisi ehdottomasti käydä?
Taikka aikooko joku myös matkustaa tänä kesänä, minne? ☺

10 kommenttia:

  1. oi ihan mahtava tilaisuus! täällä yksi kateellinen:-) onks toi matka vaan joku kuukauden extemporee loma reissu vai miks noin pitkäks aikaa sinne lähette?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Onneksi tajusin että todellakin kannattaa lähteä! Matka on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta matkakohde muuttui tässä varrella, ja nyt ollaan sitten Istanbuliin menossa :) Ja en tiedä miksi niin pitkäksi aikaa äiti ja hänen miehensä sinne haluavat, mutta vain lomailemaan ja rentoutumaan olemme menossa! :)

      Poista
  2. Wau miten kaunista!!:) tykkään tosi paljon lukee noita sun ruokavinkkejä mitä teet! Voisitko tehdä postauksen mis kertoisiit jotai helppoja nopeita hyviä herkkuja (terveellistä) mitä sä ite syöt ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla! Juu toki voin yrittää kehitellä jotain kivaa! :)

      Poista
  3. aah, ihanan näköstä :) vitsi, haluisin itekkin just rannoille juoksemaan tms. siitä sais ihan uudella tavalla motivaatioo, kun on niin upeet lenkkimaisemat ;) täällä yks superkateellinen haha :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin on, oon niin innoissani! :) Kyllähän sitä varmasti uudet maisemat antaa ihan uudenlaisen motivaatio ryöpyn treeniin! :)

      Poista
  4. Täälläkin yksi kateellinen... Kannattaa tosiaankin ottaa kaikki ilo irti alaikäisyyden matkoista, näin täysi-ikäisenä niistä voi vain haaveilla :D Hyvää matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä tosiaankin! Mua jo kauhistuttaa ajatus täysi-ikäisyydestä ja kaikesta vastuudesta ja rahahuolista mitkä sen mukana tulevat! En kyllä odota sitä laisinkaan, on mukavaa olla melkein huoleton lapsi! :D Ja kiitti paljon! :)

      Poista
  5. Ää täällä myös yks kateellinen... Nää Suomen säät ei oikeen innosta, niin olis kyllä ihana päästä jonnekin aurinkoon <3 Tosi kiva muuten toi yllä oleva ravintopostaus, hyviä vinkkejä :)

    http://lintuh.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Suomen kesä on kyllä tosi masentava! :D Turkissa toivon mukaan aurinko paistaisi ja olisi lämmintä, niin voi nauttia kesästä kunnolla! Ja kiva kuulla, kiitos! :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️