torstai 26. kesäkuuta 2014

Story of my life

Olen viimeaikoina poistanut todella paljon kaikkia vanhoja postauksiani, koska ne eivät enää tunnu omiltani. Olen nyt blogannut suunnilleen vuoden päivät, ja vasta nyt tämä on oikeasti tullut yksi tärkeimmistä asioista elämässäni, siksikin halusin ns. uusia blogiani, koska olen saanut monia uusia lukijoita vähässä ajassa, ja vanhat päivitykseni ovat mielestäni suoraan sanottuna ihan tyhmiä, ja turhan päiväistä selitystä, ja haluan että blogini parantuisi päiväpäivältä, jotta kaikkien olisi mukava sitä lukea, ja etten häpeäisi kirjoituksiani, kuten ennen jos joku mainitsi jotakin blogistani olin heti aivan nolona ja yritin vaihtaa aihetta.
Aloitin bloggaamisen siis viime kesänä kun monet olivat kehdottaneet että minun pitäisi alkaa kirjoittamaan fitness blogia, kun olin julkaissut instagramiin muutoskuvia kropastani ennen ja jälkeen elämäntapamuutokseni, siitä tässä kaikessa on varmasti kyse, elämäntapamuutoksestani.

En ole tosiaankaan aina ollut urheilullisimmasta päästä, taikka ajatellut terveyttäni ja hyvinvointiani, toki olen elämäni aikana harrastanut todella paljon kaikkea, mm. telinevoimistelua, ratsastusta, tanssia ja viimeisimpänä muutama vuosi sitten cheerleadingia, joka olikin minulle kaikista mieluisin harrastus, ja olen kaivannutkin niitä aikoja, koska se oli aivan super kiva laji, odotin aina treenejä, ja kaikkia uusia juttuja mitä harjoittelimme, ja se kisajännitys ja onnistumisen tunne kun kaikki oli mennyt hyvin, ihan parasta! Tuolloin kaikki oli elämässäni hyvin, minulla oli ystäviä, poikaystävä ja mieluinen harrastus. Mutta myös noihin aikoihin alkoi hölmöilyni ja suunta alaspäin, kun aloin käyttämään alkoholia ja se vei myös harrastukseni, koska minulla ei ollut enään motivaatiota lähteä treeneihin, kun halusin vain pitää hauskaa kavereiden kanssa, ja seuraavana mahdollisena treenipäivänä olin kotona krapulassa. Ja mahdollisesti jos minulla ei ollut rahaa ostaa juotavaa, tällöin varastin kaupasta, koska halu päästä känniin oli niin suuri, silloin olin myös suurin yllyttäjä kaveriporukassani, ja monesti varastin myös kavereilleni juomat jotta saisin seuraa. Niihin aikoihin olin todella huonoissa väleissä vanhempiini, varsinkin äitiin, joka vain toivoi parastani ja yritti takoa järkeä päähäni, mutta minä vain haistattelin ja kapinoin. Myös kouluni meni tuolloin tosi huonosti, ja olin tekemisissä sosiaalityöntekijöiden kanssa monesti koulun, käyttäytymiseni ja alkoholin käyttöni takia, tämä oli siis vuonna 2011, jolloin olin vasta 13 vuotias.

Seuraavana vuonna tämä samanlainen touhuni jatkui, tosin rauhoitun vähän alkoholin käyttöni kanssa, kun en enää viettänyt niin paljon aikaa kaveriporukassa jossa yleensä aina alkoholia otin. Mutta kesällä taas homma lähti aivan lapasesta kun erosin poikaystäväni kanssa, ja aloin viettää aikaa täysi-ikäisten seurassa, ja silloin tuli taas alkoholi mukaan kuvioihin. Riekuin yöt kaverien kanssa milloin missäki, ja saatoin juoda monta päivää putkeen, kun kaverit tarjosivat ja alkoholin hankkiminen oli tuolloin niin helppoa. Tähän aikaan vanhempani eivät enää jaksaneet puuttua tekemisiini, vaan antoivat mun tehdä rauhassa mitä lystään, vaikka varmasti aavistivat mitä kaverieni kanssa tehtiin. Oli tuossa kesässä todella paljon hyvääkin, ja oli tosi hauskaakin, mutta jättäisin kyllä monet asiat tekemättä jos vain voisin palata ajassa taakse päin.

Syksyllä menin yhdeksännelle luokalle, ja huono koulumenestys ja alkoholin käyttö jatkui, vaikka kesän kaveriporukkani jäi oikeastaan kokonaan pois elämästäni. Syksyllä vietin aikaa pienessä tyttöporukassa, ja oltiin usein äitini luona ryyppäämässä aina kun kämppä oli tyhjänä. Niihin aikoihin mulla tuli ensimmäiset tuntemukset siitä että vihaan itseäni sellaisena, peilikuvani ällötti ja mulla alkoi olla ulkonäköpaineita, koska olin lihonnut, mutta jatkoin vain samaan malliin. Alkoholi ei ole ollut ainut ongelma, vaan myös unirytmini ja ruokavalioni on ollut päin persettä suoraan sanottuna, valvoin yöt ja nukuin päivät, söin mitä halusin milloin halusin, aamupaloista ei tietoakaan, ja iltapäivisin kotona koulun jälkeen järjetöntä ahmimista, saatoin helposti syödä, kulhollisen jugurttia ja mysliä, kylkiäiseksi kuusi sämpylää kera voin, kinkun ja juuston ja mahdollisesti vielä jotakin herkkua, jos sattui kotona jotakin sellaista olemaan. Ongelmani on aina ollut se, että en ole osannut lopettaa syömistä ajoissa, olen aina syönyt itseni aivan ähkyyn asti, ja sitten olen kamppailut itseinhon kanssa, kun tunsin oloni niin ällöttäväksi ja lihavaksi.

Sitten päätin että teen asialle jotain, haluan muutoksen elämääni. Tammikuussa 2013 aloin käymään aktiivisesti kuntosalilla, ja aloin syömään terveellisemmin, vaikka en tuolloin tiennyt oikeastaan mitään ravitsemuksesta. Aloin myös panostamaan kouluuni, koska yhteishaku painoi päälle, ja minun pitäisi saada nostettua numeroitani, jotta pääsen jatko-opiskelemaan. Mutta ei tämä elämäntapa muutos ole pelkästään hyvää tuonut elämääni, mutta nyt kaiken voittaneena uskallan myös kertoa että viimeisen puolentoista vuoden aikana olen ollut todella masentunut, ja kyllästynyt elämään. Koska muutuin, ei minulla enää ollut oikeastaan mitään yhteistä tekemistä kavereiden kanssa, koska juominen ja biletys ei enään kiinnostanut, joten olin todella yksinäinen, ja luulin että en saa enää ikinä ystäviä koska olen hieman erilainen kuin muut.
Mutta treenaaminen aina toi minulle hyvää oloa ja antoi mulle voimaa jaksaa eteenpäin, vaikka kaikki tuntui vaivalloiselta ja ikävältä.

Onnekseni pääsin jatko-opiskelemaan kouluun mihin halusinkin, mutta koulun aloitus syksyllä Helmi Liiketalousopistossa ei alkanut aivan niinkuin ajattelin, ja sielläkin asiat menivät huonosti, oloni oli taas toivoton ja tuntui siltä etten pysty mihinkään ja epäonnistun kaikessa ja talvella minulle alkoi tulla taas ulkonäköpaineita, tunsin oloni rumaksi ja läskiksi, siispä aloin treenaamaan enemmän ja kovempaa, ja myös kiristämään ruokavaliotani, jotta oisin saanut unelmieni rasvattoman ja lihaksikkaan vartalon, niimpä liikunnasta tuli pakkomielle ja olin neuroottinen ruuan suhteen, niinkuin olen jo täällä blogissani maininnut. Minulla oli ortoreksian oireet, ja stressasin kaikesta, ja se sai myös hormonitoimintani sekaisin, joka ei ole vieläkään palannut normaaliksi, vaikka olen löytänyt kultaisen keskitien liikunnan ja terveellisten elämäntapojen kanssa.
Tällä hetkellä voin todella hyvin, lukuunottamatta että hormoonini ovat vielä sekaisin. Olen saanut hyviä ystäviä ympärilleni, ja olen osannut pitää taas hauskaa, minä syön hyvin ja harrastan liikuntaa, koska se tekee minulle mahtavan olon. Tämä kaikki on ollut haastavaa henkisesti, mutta olen myös aikuistunut ja kasvanut henkisesti todella paljon viimeisen vuoden aikana, ja nyt voin oikeasti sanoa että voin hyvin, ei stressiä eikä ulkonäköpaineita, olen tyytyväinen itseeni tälläisenä kuin olen, nyt olen onnellinen.

Tässä tekstissä tuleen esiin monia asioita joista en ole halunnut puhua oikeastaan kenellekkään, ja nyt olen julkaisemassa tätä koko maailman luettavaksi, en ole varma olenko tyhmä kun sen teen, mutta halusin nyt tehdä tälläisen postauksen, joka käsittelee minua hieman pintaa syvemmältä. Mahdollisesti myös joku vanha ystäväni tulee lukemaan tämän tekstin, mutta en halua että kukaan ottaa tätä loukkaavana, tämä on vain mun tarina, mun elämän muutoksesta.
Haluan vielä sanoa sen, että tehkää sitä mitä itse rakastatte, älkää sitä mitä kaverit sanovat.
Niin mäkin tein, vaikka aluksi oli haastavaa, niin olen iloinen että muutin elämäntapojani, koska näin mä haluan oikeasti elää.


14 kommenttia:

  1. Arvostan sun avoimuutta ja intoa treenata, keep going !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä aion jatkaa juurikin näin! :)

      Poista
  2. Oot kyllä super upee tyttö! ❤️

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus! :) arvostan, että uskalsit julkasta tän postauksen :) mua kuitenkin häiritsi toi pilkkujen määrä tekstissä, ei ollu kovin helppoa luettavaa :/ oon sanonu siitä aiemminkin ja tiiän että se voi tulla huomaamatta, mut pisti vaan silmään. mulla ois muutama kysymys postaukseen liittyen: mistä se ajatus lähti, että haluut alkaa kuntoilemaan yms? pystyitkö jättämään alkoholin heti kokonaan pois? ootko koskenu alkoholiin tän elämäntapamuutoksen jälkeen? Saatko nykyään koulussa hyviä arvosanoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ja kiitos paljon kommentista :) Joo tiedän itse tän mun pilkkujen käytön ja itsellänikin on lukihäiriö niin tiedän tekstin olevan hieman vaikealukuista mutta kirjoittaessani ne pilkut vaan satelee sinne tekstin väleihin :D No alun perin kuntoilemiseen motivaatio ja ajatus tuli siitä että halusin näyttää paremmalta ja olla itsevarma ja sujut kroppani kanssa, ja olen käyttänyt alkoholia viime vuonna vielä 2 kertaa tämän muutoksen jälkeen mutta tällä hetkellä viime kerrasta on siis yli vuosi, eikä mulla ole enään minkäänlaista kiinnostusta alkoholia kohtaan. Ja tällä hetkellä koulussa menestyn iha hyvin, mutta syksyllä aion panostaa vielä enemmän jotta saan mahdollisimman parhaita numeroita!

      Poista
  4. Tosi kiva, kun kerroit enemmän menneisyydestäsi! Ihana kuulla, että sulla menee nyt hyvin, vahva tyttö oot :) Ja kyllä se hormonitoiminta alkaa kohta varmaan toimimaan, niin mullakin kävi vaikken niin olisi vielä uskonutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla että miellytti, keräsin tosin aika kauan rohkeutta kertoakseni kaikkia näitä asioita, mutta päätin sitten vähän avartaa elämääni enemmän :) Ja niin toivottavasti mahdollisimman pian, ettei tarvitse enempää huolestua että onko mahdollisesti jokin muu vialla...! :o

      Poista
  5. Tosi koskettava postaus, ihailen, että uskalsit avata menneisyyttäsi muille♥ Oot kyl vahva persoona, tsemii tulevalle♥

    VastaaPoista
  6. Näen sinussa tosi paljon itseäni. 13-vuotiaana olen ollu kännissä harva se viikonloppu, sairaalasta menny suoraan juomaan ( olin saanu epilepsia kohtauksen), hölmöilin sen kun ehdin. Kaikki tuo kuitenkin kasvatti minua ja nyt 20-vuotiaana juon alkoholia todella todella harvoin.Nykyiset ystävät ihmettelee jos juon edes yhden, joten asiat voi kääntyä näinkin päin.
    Sain rellestää sillon, joten nyt pystyn olemaan hyvä äitipuoli mieheni lapselle- ei ole hinkun baariin bilettämään, vaan perheillat tuntuu ihanalta.
    Toivottavasti liikunnasta jää sinulle mukava harrastus ilman pakkosuorittamista. Tsemppejeä sinne, oot mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hölmöilin juuri siinä 13 vuoden iän aikoihin ja olen myös itse saanut jonkinlaisen kohtauksen ja mulla on ollut myös sydämen rytmihäiriöitä niihin aikoihin, mutta onneksi tajusin että sille hölmöilylle pitää tulla piste, ja nyt voin henkisesti ja fyysisesti tosi hyvin, vaikka kaikennäköistä tässä on viime vuosina ollut! Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  7. Uusi lukija ilmottautuu! :-) Tosi rohkeaa tekstiä ja kiva lukea näin ensi kertaa sun blogissa sun taustasta.. ja hienoa että voit nyt paremmin :-) Tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla! Tervetuloa lukijaksi! :) Ja kiitokset! (:

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️