maanantai 21. heinäkuuta 2014

♥ Istanbul ♥

Vietimme viikonlopun Istanbulin keskustassa, kun ajattelimme että on viisaampaa jäädä kaupunkiin hotelliin yöksi, koska yhden päivän aikana ei olisi paljoakaan kerennyt nähdä valtavasta kaupungista ja bussi matkat ovat kalliita kun majapaikallemme on melkeimpä sata kilometriä matkaa Istanbulista. 
Viikonloppu reissumme oli unohtumaton ja mahtava, Istanbul on niin upea kaupunki ja tosiaankin ihanin paikka missä olen ikinä käynyt! Jollain tapaa kaikki oli vain niin ihanaa, kadulla kävelykin tuntui niin mukavan rentouttavalta, voisin jopa melkein haluta asua Istanbulissa! Mutta ei täälläkään ole vain pelkästään hyvää, sillä kaupungissa on myös paljon köyhyyttä ja jouduin näkemään sydäntä raastavia sairaita ja köyhiä ihmisiä ja perheitä kadun kulmissa moneen otteeseen, mikä ei ollut niin mukavaa mutta teimme hyvää ja lahjoitimme liiroja köyhille ihmisille jotta he saivat ruokaa. Tälläisissä tilanteissa osaa kyllä arvostaa omaa terveyttään ja olla kiitollinen asioista mitä minulla on!


Matkamme Istanbulia kohti alkoi heti varhain aamulla, kun bussia piti olla odottamassa jo kahdeksalta, tosin bussimme tulikin sitten puolisen tuntia myöhässä, mutta ei se haitannut. Kun bussi oli jo Istanbulin keskustassa päin, alkoi aivan järjetön rankka sade ja ukkonen jytisi, en ole ikinä nähnyt niin kovaa vesisadetta! Silloilta tulvi vettä alas kuin vesiputouksesta ja tiet olivat kuin järviä, ja siinä myräkän keskellä pilasin uudet valkoiset kenkäni täysin, ai että kun ärsytti!
Bussi asemalta hyppäsimme taksin kyytiin, oli sekin yksi kokemus, kun meidän kuusi henkinen seurue änkeää viisi paikkaiseen autoon, ei siinä mitään, kaikki vaan kasaan takapenkille ja kaasu pohjaan!
Hotellillemme päästyä sadekuuro alkoi väistyä pois päältämme ja aurinko näyttäytyi ja päätimme lähteä ulos kävelemään basaareille päin, ja kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa ennen basaareille menoa. 


Heti alku basaarista oli paljon kaikenlaisia mausteita, kahvia, teetä ja herkkuja. Jokin kauppias sai meidät narrattua butiikkiinsa kun tuli tyrkyttämään maistiaisia sokerittomista luomu herkuista, olin jo valmiina menemään sisälle kun hän sanoi "everything is sugar-free" mutta kun sain vielä maistaa herkkua, olin aivan myyty ja kaupat tuli! Ostimme kaikenlaisia herkku pötkylöitä, mitä kuvissa näkyykin, nyt on sitten pahan päivän varalle kun alkaa herkkuhammasta kolottaa, nam!
Kun pääsimme ensimmäisten käytävien päähän, alkoi laukkuja ja vaatteita olla joka puolella ja löysin itselleni edullisen ja kivan laukun ja vähän muutakin, niistä mahdollisesti jossain vaiheessa erillinen postaus!
Loppu päivän pyörimme basaareilla ja illalla raahauduimme jalat väsyneinä hotellille, ja kävimme vielä katu pizzeriassa kun sisaruksillani oli nälkä ja itse ostin kadulta ananasta ja banaania iltapalaksi ja sieltä menimme suoraan nukkumaan, innolla seuraavaa päivää odotellessa!


Aamu alkoi tietenkin kunnollisella tuhdilla hotelli aamiaisella! Tämän voimalla kyllä jaksoi monta tuntia taas pyöriä kaupungilla.
Alku suunnitelmamme oli mennä johonkin ostoskeskukseen, mutta tuli hieman erimielisyyksiä asiasta perheen naisten ja miesten kesken, joten menimmekin pyörimään kaupungille. Jäi kyllä vähän harmittamaan kun ei päästy näkemään ostoskeskusten tarjontaa, mutta ehkä tulee vielä uusi mahdollisuus kun onhan meillä vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä!


Ennen kaupunkiin menoa käytiin vielä limuilla yhden sillan alla olevassa ravintolassa!


Kävelimme kaduilla kierrellen katukaupoissa ja kävimme katsomassa yhtä Istanbulin hienoa nähtävyyttä, moskeija Hagia Sofiaa, emme tosin päässeet sisälle asti kun jonot olivat aivan järjettömän pitkät. Ja ottamani kuvatkin ovat hieman kehnoja, mutta Hagia Sofia oli aivan upea (ensimmäinen kuva)!  Täällä on aivan vieri vieressä joka paikassa toinen toistaan hienompia moskeijoita, harmi kun ajatukseni ovat olleet täällä aivan jossain muualla kuin valokuvauksessa!


Mutta kuitenkin mulla oli aivan ihana viikonloppu, tämän päivän olen pyhittänyt täysin levolle ja auringon otolle, kun on tullut käveltyä ja shoppailtua niin hirmuisesti!  Huomenna taas sitten treenille!
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥

4 kommenttia:

  1. En tiiä oonko turhan tarkka, mutta aika usein pistää silmään kirjoitusvirheet... :D Mutta tosi ihania kuvia taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi pahoillani kirjoitus virheistä, en niinkään mieti miten kirjoitan ja omaan vielä lukihäiriön niin aika paha combo :D mutta kiitos paljon! (:

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️