lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluaatto 2014

Viime jouluna oltiin Saksassa perheen kanssa, tänä jouluna oltiinkin sitten lämpimässä Tunisiassa. Oli ensimmäinen joulu ikinä, kun ei ollut sitä kuusta, paljon lahjoja, riisipuuroa, kinkkua, laatikoita yms muita jouluruokia... Ja ennen kaikkea, ei ollut lunta eikä kylmää, käytännössä ei ollut siis koko joulua. Yleensä tykkään joulun tunnelmasta ja pienestä hössötyksestä sen suhteen, mutta tänä vuonna olin ihan helpottunut, että päästiin joulua pakoon ulkomaille. Minkälainen joulu meillä sitten siellä Tunisiassa oli?
Vaikka aurinko paistoi ja nurmikko vihersi, niin pientä tunnelmaa sai aikaan joulukoristeet hotellin aulassa ja ravintolassa!
Aamulla kävimme buffetissa syömässä aamiaiset ja päätimme, että suuntaamme Soussen kaupunkiin pienelle päivä retkelle. Niimpä sitten hyppäsimme hotellin tien varresta paikalliseen minibussiin, jolla pääsimme edullisesti (0,40€/hlö...) Sousseen. Hotelimme sijaitsi siis Port El Kantaouissa, joka oli noin 10 kilometrin päässä Soussesta.
Soussessa menimme markkina/basaari alueelle pyörimään. Basaarit sijaitsivat vanhan kaupungin valtavien raunioiden sisällä. Lähinnä basaareilla myytiin vain kopsu tavaraa aivan törkeillä hinnoilla varustettuina, ja todella ikävää oli kun myyjät oikein hyökkäsivät päälle eikä niistä meinannut päästä eroon. Menininki Soussen basaareilla oli paljon pahempaa kuin Istanbulissa kesällä... En suosittele Soussea matkakohteeksi heikkohermoisille :D
Kävimme jossakin paikallisessa kauppakeskuksessakin, jossa veljeni teetti ystävälleen koriste esineen tuliaiseksi. Pulloihin kirjoitettiin haluttu teksti arabiaksi ja meidän tapauksessa myös suomeksi. Sen jälkeen mies täytti pullon käyttäen eri värisiä hiekkoja, jotka olivat peräisin saharasta. Ihan käsittämättömän hienoja minun mielestäni! Miten se ukkeli edes pystyi näpertämään tuollaisia..
Kauppakeskus kierroksen jälkeen lähdimmekin takaisin hotellille päin, kun kaikilla meni hermot basaarien kauppiaisiin ja jalat särkivät siitä kävelyn määrästä.
Kaupungilta tultuamme suuntasimme vielä siskoni kanssa hetkeksi altaalle palvomaan aurinkoa. Kun aurinko alkoi laskea, lähdimme vaihtamaan hieman juhlavammat vaatteet päälle illaksi. Kuudelta alkoi hienojen joulu coctailien tarjoilu hotellin pihalla. Otimme sisarusteni kanssa drinkit ja sen jälkeen lähdimme katsomaan hotellin ohjaajien tekemiä tanssi esityksiä. Tansseja katsellessa vierähtikin parisen tuntia, ja kello kahdeksan alkoi joulu illallinen.
Ravintolassa alkoi jo hieman joulufiilis tarttumaan, kun oli niin tunnelmallisen näköistä!
Elin aivan siinä luulossa, että meille tarjottaisiin ehkä jokin hieman hienostuneempi buffet illallinen, mutta ei. Ravintolaan sisään päästyä meidät ohjattiin meille varattuun pyötään ja kurkkasin menuuta, jossa oli seitsemän ruokalajia.. No tulipahan koettua nyt oikein hienostunut illallinen ensimmäistä kertaa! Ja arvatkaahan vaan kuinka kauan siinä syömisessä sitten kestikään, kun suunnilleen puolen tunnin välein tuli lisää pikku annoksia... Menimme ravintolaan klo 20 ja olimme siellä vielä klo 23.30.... Siinä olikin sitten mun ateriavälin pituinen ateria, haha. Aterioilla oli kaikenlaisia hienouksia ja pikku piiperryksiä sekä iso "christmas cake". Äiti mulle kaatoi illallisella yhden lasillisen viiniäkin, mutta en vain kerta kaikkiaan sitä pystynyt juoda. Ajatuskin sen mausta ja siitä, että ehkä tulisin humalaan etoo, joten viinit menivät loppu peleissä parempiin suihin!
Illallisen jälkeen vietimme vielä hetken aikaa hotellin ohjaajien kanssa ja sitten painuimme pehkuihin! Tälläinen joulu tänä vuonna :)

Millaisissa tunnelmissa teidän joulunne meni? :)

6 kommenttia:

  1. ihmettelen, miks muokkaat kuviin tollasen valkosen häivytyksen rajoiksi... olisi parempia ilman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! Mä oon jäänyt jotenkin koukkuun niiden laittamiseen :D mun mielestäni ne näyttää kivoille! :)

      Poista
  2. Vaikuttaa mukavalta toi sun joulu! Kokemuksena varmasti kiva ja erilainen. Itekki olin joulun ulkomailla ja ei tullu syötyä jouluruokia tai muutenkaan ollu mitään joulu tunnelmaa mut kiva näinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mukavaa kokea myös ihan erilainen joulu! :) Jäihän siitä kivat muistot mieleen erilaisten mutta hyvien tunnelmien kera!

      Poista
  3. Pääsispä joskus itekkin sitä oksettavaa jouluähkyä (mitä ei voi välttää vaikka mitä lupais :D) karkuun....mutta sitä siis tulin kysymään et treenaaks kyynärvarsia ja epäkkäitä jotenki? Jos treenaat ni millasil liikkeil?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluähky on kyllä ikävä juttu! Itselle se nyt ei niinkään ole tuttu juttu, mutta välillä herkkupäivinä on tullut lahdattua ruokaa ihan överi määriä ja sen jälkeen olo ei kyllä ole hyvä :D En treenaa epäkkäitä tai forkkuja erikseen, ne ottavat osumaa muistakin liikkeistä, kun toimivat "avustajana" esim. selkää ja olkapäitä treenatessa :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️