maanantai 15. kesäkuuta 2015

Laiskuus ja lepo sallittu!

Tänään olen katsonut Netflixiä ja makoillut sängyllä. Oikeastaan olen tehnyt sitä ihan koko päivän. Empä muista, että milloin viimeksi mulla olisi ollut päivä jolloin en olisi saanut tehdyksi yhtikäs mitään. Mutta tänään näin ja ihan hyvä niin. Tällä kertaa pieni laiskuus ja lepo on sallittua! 
Yleensä ihmiset yrittävät etsiä kalentereistaan aikaa, jotta voisivat edes lyhykäisen jumpan vetäistä johonkin rakoon. Minulle treenit ja niiden suorittaminen ei ole minkäänlainen ongelma ja nautin aina treeneistäni. Sieltä salilta aina itseni löydän päivästä toiseen ilman mitään tekosyitä, miksi ihmeessä jättäisin jumpan väliin. Minulle haastetta ja motivaatiopulaa aiheuttava juttu on lepo. Oi kyllä... 

Jollain tapaa sitä aina uppoutuu niin syvästi treenien maailmaan, että kunnon lepo unohtuu kokonaan ja sen puutteen tajuaa vasta, kun kroppa tulee vastaan. Mulla on rullannut viime viikkoina treenit aivan älyttömän hyvin ja sarja painot vaan kokoajan nousee ja nousee, sekä fiilis on aivan loistava. Viime viikon lopulta kuitenkin kroppa alkoi kertomaan, että nyt ei enää oikein jaksa. Perjantaina vetäisin aika laiskan olkapää jumpan ja sunnuntaina selkää treenatessa päätin salilla jättää treenin kesken, kun ei vain kerta kaikkiaan kulkenut. Turhaan sitä väki pakolla vääntämään, kun ei kulje niin ei kulje.
Vain sinä vastaan sinä ;)
Selkä treenin sijaan menin venyttelemään ja rullailemaan kipeitä lihaksia. Musta tuntuu, että mun koko kroppa on ihan törkeessä ikuisuus jumissa. Eikä silloin treenit edes voikkaan mennä perille, kun lihat on ihan tukossa. Pitäisi kyllä ehdottomasti käydä kunnon ammattilais hierojalla avaamassa paikkoja... (Osaisiko joku teistä lukijoistani suositella jotain hyvää ja edullista hierojaa hki-van alueella?)

Päätin pitää tämän koko alkuviikon täyttä lepoa kuntosali treenistä, jotta lihakset saisivat palautua ja sen jälkeen ottaisivat treeniä paljon paremmin vastaan. Ja tietenkin siksi, että jaksaisi painaa treenit taas aivan sata lasissa. Nyt aion todellakin oikeasti vain ottaa rennosti ja palautella kroppaa treeneistä, enkä kiiruhda heti takaisin treenien pariin yhden lepopäivän jälkeen.

Yleensä olen pitänyt lepopäiviä vain silloin, kun on ollut ihan pakko. (= olen ollut sairaana tms.) Ja sitten olen aina kiirehtimällä palannut heti raudan ääreen, kun vähänkin oireet ovat hellittäneet. Sen takia olenkin monesti kärsinyt kaikenlaisista jälkitaudeista, vaikka en ole halunnut sitä itselleni myöntää. Kuitenkin tämä on vain elämää ja lepo on vain lepoa. Ei maailmani kaadu viettämiini lepopäiviin, päin vastoin! Täysin terveenä ja levänneenä on parempi treenata. Ja lepopäivien jälkeen se treeni intokin on ihan huikea, en malta odottaa!

No okei, eipäs nyt ihmeessä kiirehditä ;) Nautin nyt ilomielin muutaman päivän kotona Netflixin parissa!
Huippu viikkoa kaikille!
♥️ Sanni

12 kommenttia:

  1. Kirjoitat tosi kiinnostavasti salitreenaamisesta ja terveellisestä elämästä. Kuvatkin ovat hyvälaatuisia, joten liityin lukijaksi!
    Minulla ainakin venyttely auttaa jumissa oleviin lihaksiin, mutta sitä olet varmaankin jo kokeillut...?

    http://minunvalokuvia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Kiitos kovasti :) Ja ei muuta, kun lämpimästi tervetuloa seurailemaan!
      Venyttely on mulla joo ihan säännöllisesti kuvioissa, mutta lihasten rullailuun/hierontaan pitäisi ehdottomasti panostaa, jotta saisi lihaskalvot kunnolla auki! Venyttelyt kun eivät pelkästään auta niin hyvin valitettavasti :/

      Poista
  2. Mulla sama juttu nyt! Viimeaikoina treenit joka lihasryhmälle on ollut ihan huikeita, mut eilen jalkatreenissä meinasin luovuttaa kun ei vaan saanut kunnon kontaktia ja voimatkin oli melko lopussa, mut vedin kuitenkin treenin kunnialla loppuun. Ei voi sanoa, että jäi hyvä fiilis, etenkin kun kyse jalkatreenistä joka on yks lemppareistani ja hermotus persosastolla on toiminu yleensä.. :( Tänään taas ei oikein huvittanut lähteä salille, vaikka tosiaan mäkin siellä 6 kertaa viikossa viihdyn ja lepopäivät on mullekkin se suurempi ongelma :D Mut näitä päiviä mahtuu vuoteen, menikin jo liian hyvin treenien kanssa... Tän postauksen myötä uskallan ehkä hieman höllätä viikonlopuksi ja jatkaa juhannuksen jälkeen ihan uudella innolla, niitä domseja venaillessa!! ;) Joidenkin on vaikea pysyä ruokavaliossa, jotkut taas joutuvat raahaamaan itsensä salille, sit on meitä joille haastavinta on lepopäivien pitäminen, hahhah :D Hauskaa juhannuksenodottelua sulle Sanni ja koitetaas me treeniaddiktit nyt muistaa pitää niitä lepopäiviä ja kevyempiäkin viikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama juttu, että treeni vain kulkee ja kulkee ja sitten sitä lepoa ei malta pitää. Sitten tulee näitä päiviä yhtäkkiä, kun ei menekkään putkeen sitten olenkaan! Pitäisi kyllä osata levätä säännöllisesti kunnolla, ettei tälläisiä ikäviä juttuja tulisi treeneissä vastaan. Nyt siis ihmeessä otetaan kummatkin iisisti ja annetaan kropan levätä hetki. Juhannuksena ihan hyvin voi vähän höllätä treeneistä ja vaikka maistella grilliherkkuja :) Hyvää juhannusta sulle!

      Poista
  3. Tästä tuli taas mieleen kuinka jumissa itsekkin on... Monet liikkeet ovat mahdottomia, kun liikkuvuus ei anna periksi. Se kehonhuollon merkitys tuppaa vain yleensä unohtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehonhuolto on kyllä ihan hirmu tärkeessä roolissa! Mutta valitettavasti valehtelematta varmasti ihan jokainen sitä jollain tapaa laiminlyö! :D Pitäisi yrittää panostaa siihenkin ihan tosissaan.. Mutta kun... :D

      Poista
  4. Mainitsit joskus, että treenaat kolmijakoisesti, ja jokaisen kolmen treenipäivän jälkeen lepopäivä. Eikö näin ollutkaan? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on! Mutta tälläisiä hieman pidempiä lepojaksoja sitä ei oikein malta pitää, vaikka nekin olisivat tärkeitä aina välillä :)

      Poista
  5. Mullakin on ollut vaikka kuinka kauan lihakset jäätävässä jumissa. Varsinkin selkä ja niska, ihan hirveetä. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Meidän pitäisi mennä kipin kapin varaamaan hierojalle aikaa! :D

      Poista
  6. Saanko kysyä mitä teet aina lepopäivisin? Onko sulla viikossa siis yks lepopäivä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Lepopäivisin sitä voi tehdä mitä ikinä keksiikään :) Yleensä vietän aikaa poikaystäväni tai kavereiden kanssa. Tai sitten vietän lepopäivää ihan vaan kotona hengaillen, tehden blogijuttuja ja katsellen netflixistä koukuttavia sarjoja :D Lepopäivien määrä viikossa vaihtelee, välillä niitä on kaksi ja välillä yksi. Riippuu miten treenit jaoittuvat viikolla.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️