tiistai 14. heinäkuuta 2015

Rakas ruokapäiväkirjani!

Lukijoilta on tullut toiveita ruokapäiväkirjoista ja vaikka aikaisemmin ajattelin, että en halua sellaisia enää julkaista niin päätimpä nyt sitten kuitenkin toteuttaa tämän toiveen. Tämä on minun tapani ravita kroppaani enkä halua, että kukaan siitä ottaa mallia. Kaikki varmasti löytävät omanlaisen hyvän ja tasapainoisen ruokavalion itse kokeilemalla ja kuuntelemalla kroppaansa.
Kuitenkin sen suuremmitta löpinöittä, tässä ruokapäiväkirja viimeisimmältä kuluneelta viikolta.
Maanantai:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöly, raejuustoa, banaani, kuningatar marjoja, sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa ja kaksi kuppia kahvia.

Lounas ja päivällinen: kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), naturel broilerin fileesuikaletta, täysjyvä fusilli pastaa ja loraus 4% ruokakermaa. Päälle stevialla makeutettua ketsuppia.

Välipala: Riisikakkuja, joiden päällä avokadoa, kalkkunaa, kananmunaa, kurkkua ja salaattia. Kylkeen vielä tuoreita mansikoita ja nektariini.

Iltapala: Maitorahka, mansikoita ja hitusen pähkinöitä.

Tiistai:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy, raejuustoa, banaani, sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa ja kaksi kuppia kahvia.

Lounas: kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), naturel broilerin filee suikaletta, täysjyvä fusilli pastaa ja loraus 4% ruokakermaa. Päälle stevialla makeutettua ketsuppia. Söin myös kylkeen pari viipaletta juuri leivottua ciabatta leipää. (Oli aivan pakko, kun leipä näytti niin hyvälle... Kyl te tiedätte...)

Välipala: Proteiini lettuja, maapähkinävoita, banaani ja mansikoita.
(Käytetyt raaka-aineet letuissa: kananmunan valkuaiset, vähärasvainen mantelijauho, psyllium, raakakaakao jauhe, erytlitoli ja stevia-vanilja heraisolaattia.)

Päivällinen: kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), naturel broilerin fileesuikaletta, täysjyvä fusilli pastaa ja loraus 4% ruokakermaa. Päälle stevialla makeutettua ketsuppia.

Iltapala: Ropsun toiveesta lisää lettuja... Tehtiin siis iltapalaksi Fast pancake jauheesta parit letut.
Keskiviikko:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy, raejuustoa, banaani, sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa ja kaksi kuppia kahvia.

Lounas ja päivällinen:  kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), naturel broilerin fileesuikaletta, täysjyvä fusilli pastaa ja loraus 4% ruokakermaa. Päälle stevialla makeutettua ketsuppia.

Välipala: questbar, cashew pähkinöitä ja nektariini.

Iltapala: Maitorahkaa, fun lightia ja bansku.

Torstai:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy ja stevia-vanilja heraisolaatti. banaani, sokeritonta mansikka mehukeittoa ja kaksi kuppia kahvia.  

Lounas ja päivällinen: kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), kookosöljyssä paistettua naturel broilein fileesuikaletta ja täysjyvä fusilli pastaa.

Välipala: Proteiini letut, maapähkinä voita, kuningatar marjoja ja mansikoita, sekä banaani.
(Käytetyt raaka-aineet letuissa: kananmunan valkuaiset, vähärasvainen mantelijauho, psyllium, raakakaakao jauhe, erytlitoli ja stevia-vanilja heraisolaattia.)

Iltapala: Maitorahkaa, marjoja ja nektariini.

Perjantai:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy, raejuustoa, banaani, kuningatar marjoja ja mansikoita, sekä sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa. Kaksi kuppia kahvia.

Lounas ja päivällinen: papuja, vähärasvaista jauhelijaa+sipulia ja täysjyvä riisiä.

Välipala: proteiiniletut, kuningatar marjoja ja mansikoita, maapähkinävoita ja banaani.
(käytetyt raaka-aineet letuissa: stevia-vanilja heraisolaattia, banaania, kananmunan valkuaisia, erytlitolia, raakakaakao jauhetta ja psylliumia)

Iltapala: maitorahkaa, marjoja ja banaani.

Lauantai: 
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy, raejuustoa, banaani, kuningatar marjoja ja mansikoita, sekä sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa. Kaksi kuppia kahvia.

Lounas ja päivällinen:  papuja, vähärasvaista jauhelijaa+sipulia ja täysjyvä riisiä.

Välipala:  proteiiniletut, kuningatar marjoja ja mansikoita, maapähkinävoita ja banaani.
(käytetyt raaka-aineet letuissa: stevia-vanilja heraisolaattia, banaania, kananmunan valkuaisia, erytlitolia, raakakaakao jauhetta ja psylliumia)

Iltapala: maitorahkaa ja verigreippiä.

Sunnuntai:
Aamupala: kaurapuuro+kookosöljy, raejuustoa, banaani, kuningatar marjoja ja mansikoita, sekä sokeritonta mansikka-banaani mehukeittoa. Kaksi kuppia kahvia.

Lounas: kasviksia (parsakaali, kukkakaali ja porkkana), kookosöljyssä paistettua naturel broilerin fileesuikaletta ja täysjyvä riisiä.

Välipala: questbar ja cashew pähkinöitä.

Päivällinen: itse tehtyä pitsaa ja jälkkäriksi pala mustikka piirakkaa, päällä tietty kermavaahtoa ;)

Iltapala: maitorahkaa ja sokeritonta mustikka mehukeittoa

Eipä ollut copy pastea hankalempaa tämä homma ;) Päivittäin tulee siis syötyä aika lailla saman kaavan mukaisesti.Välillä hieman raaka-aineet vaihtelee, mutta tällä tyylillä mä syön joka päivä ja viikko. Jokaisella aterialla syön sopivissa määrin proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja. Ja kyllähän tuolla ruokapäiväkirjassa hieman herkkujakin vilahti, niin tosiaan mä pidän nykyään kerran viikossa tai kahdessa herkkupäiviä tai syön hieman normaalin ruokavalion ohi.

Mitenkäs teillä on tapana menetellä ruokavalion kanssa?
♥ Sanni

19 kommenttia:

  1. Mulla on ihansamanlaisia lounaita ja päivällisiä :D kaikista parasta on täysjyväriisi, natural kanaa ja siihen päälle paljon just tota kasvissekotusta (porkkana, parsakaali, kukkakaali) ja papuja!! Ah. Samaten välillä tulee vedettyä makaroonia ja jauhelihaa ketsupilla ja kasviksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä erittäin hyviä ja ravitsevia aterioita :) Siksipä niitä syönkin päivästä toiseen, kukapa sitä pahaa ruokaa söisi ;)

      Poista
    2. Niimpä. Ja nyt mun äiti on vihdoinkin alkanut ostamaan naturalkanaa sen marinoidun sijasta jes!! Oon ihan kikseissä kun alkaa löytymään usein kaapista sitä ruokaa mitä haluan syödä. Ite pitää kiikuttaa kaupasta pakastekasvikset vielä, josko niitä vielä joskus alkais ilmestyä pakasteseen ilman käskyä. :D

      Poista
    3. Noniin, mukava kuulla, että äitisi on alkanut ottaa terveelliset elämäntapasi tosissaan ja tukee sinua valinnoissasi :) ... Eiköhän niiden kasvistenkin aika vielä tule ;D

      Poista
  2. Ja ne fastin pannukakut on niin hyviä!! Mä oon joskus ostanu sellasen pussin toffee makusena ja söinkin sen pussin jo kokonaan, pitäs ostaa uusia kun oli niin hyviä! Harmi vaan että niin kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fastin pannukakku jauhe kyllä osoittautui ihan hyväksi valinnaksi! Tosi hyvän makuisia ja koostumus on oikein hyvä, helppo kääntää eikä taikinaan jää paakkuja :) Miinus kyllä tosiaan tulee kyllä siitä, että on aika hintavaa jauhoa... Mutta niin ne kyllä kaikki jauheet yleensä tuppaavat olemaan, jotka ovat tehty hyvistä raaka-aineista :)

      Poista
    2. Niin, ja todella hyvä just toi että ne on lähes mahdotonta polttaa pannuun kiinni. Siinä oon kyllä mestari mutta näiden kans ei oo kertaakaan tarttunut pohjaan :)

      Poista
    3. No näimpä juurikin! Nimimerkillä. usein letuista tulee vain yksi kasa mömmöä :D onneksi ulkonäkö ei vaikuta makuelämykseen tässä tilanteessa!

      Poista
    4. Sama täälläpäin :D

      Poista
  3. Hyvältä ja terveeltä näyttää Sanni! Tulipa nälkä tätä lueskellessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen pyritään! Itelläkin tässä jo vähän huikoo, onneksi kohta on ruoka-aika ;D

      Ps. sain muuten lääkäriltäkin terveen paperit, joten voidaan käydä tällä viikolla jumpalla jos sulla on aikaa :)

      Poista
  4. Joo mennään!! Mulle kävis pe, la tai su :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees ok :) Laitellaan whatsappissa viestiä!

      Poista
  5. Your approach to this topic is unique and informative. I am writing an article for our school paper and this post has helped me. Thanks.

    Toshiba PVT-375BT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm glad to hear that my post helped you. Thanks for your comment!

      Poista
  6. Moi Sanni,
    sun voi olla vaikee auttaa mua kun et tunne, mutta olisiko sinulle mitään tietoa mistä se johtuu, että vaikka treenaan päivittäin ja syön terveellisesti niin siitä huolimatta painoni nousee? Haluaisin pudottaa muutaman kilon paino mutten tiedä miten onnistuisin kun tuntuu ettei millään tipu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Veikkaampa, että painon nousu on mahdollisesti nestettä. Jos syöt hiilihydraatteja ja paljon suolaa, niin ne sitovat kroppaan hyvin paljon nestettä ja turvottavat. Tai sitten voi olla kyse aineenvaihdunnan asioista tai jokin on vain pielessä ruokavaliossasi. Vaikea sanoa, kun en yhtään tiedä millä tavalla syöt ja treenaat.

      Tsemppiä sulle kovasti treeneihin ja ruokavalionkin kanssa :)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kaikki typerät ja herjaavat kommentit menevät suoraan roskapostiin!
-
Kiitos paljon kivasta kommentista! ♥️